lauantai 17. syyskuuta 2011

TYÖ 2

Olin pois sen tunnin, jolla työtä aloitettiin tekemään. Sillä tunnilla käytiin teoriana rytmiä kuvataiteessa. Rytmillä saa luotua teokseen oman, persoonallisen ilmeensä ja rytmi syntyy värien, muotojen, valojen ja varjojen vaihteluilla. On olemassa vapaata rytmiä ja sidottua rytmiä. Tunnilla myös aloitettiin tekemään seuraavaa työtämme eli kolmiulotteista veistosta hammastikuista. Teos kootaan kuumaliimalla ja alustana on styroksikuutio.
   Seuraavalla tunnilla, kun olin koulussa, aloitin tekemään työtä. Liimasin ensin tikkuja päällekkäin niin että seuraava tikku oli aina vähän ristissä edellisen tikun kanssa. Niistä tuli vähän kukan tai tähden muotoisia, ja tein niitä noin kymmenen. Kun ne oli tehty ja kuivunut, aloin yhdistelemään niitä aputikkujen avulla, ja kiinnittämään niitä alustaan. Kun veistos oli valmis se vielä värjättiin ja styroksialusta piti käsitellä tai maalata. Värjäsin veistoksen kultaiseksi, ja koska spray-maalia roiskui styroksialustaan hienon näköisesti, en käsitellyt sitä muuten.
   Työssä haastavinta minulle oli keksiä millaisen veistoksesta lähtisi tekemään. Sitä oli kuitenkin mukava tehdä ja oli kivaa vaihtelua, kun työ oli erilainen mitä olen tottunut kuviksessa tekemään. Olin tyytyväinen, koska sain työn ajallaan valmiiksi, vaikka olin ensimmäisen tunnin pois.

1 kommentti:

  1. Tästäkin tuli hieno! TÄhtiykuvio toimii hyvin veistoksen "unittina".

    VastaaPoista